Janne Lindberg jatkaa Susien päävalmentajana ja taustat ovat muutenkin tutuissa käsissä. Pelaajistosta penkillä mietteliäästi leukaansa hierova Janne Veija ei kuulu vielä sopimuspelaajiin, mutta Antti Kauppila, Joakim Lindberg ja Ville Majander taas ovat jo vahvistaneet pelaavansa punapaidoissa myös ensi kaudella.
Hissin pysäyttänyt Sudet sai nopeasti kasaan viime kaudelta tutun rungon.
Kotimainen jalkapallokausi taputeltiin talviteloille vasta viikko sitten, mutta Susien kuviot ensi kesän Kakkoseen ovat jo erittäin hyvässä ojennuksessa. Taustaryhmä on koossa ja pelaajasopimuksia on valmiina 23 kappaletta.
– Kuukauden verran ollaan aikaisessa viime vuoteen verrattuna. Pelaajien jatkohaluun vaikutti varmasti hyvä loppukausi, onnistumiset ruokkivat nälkää tehdä asioita vieläkin huolellisemmin, päävalmentajana jatkava Janne Lindberg painottaa.
Lindbergin apuna toimivat Lindberg ja Lindberg, sillä uudelleen polvileikkauksessa käynyt Toni Lindberg toimii loppukauden jatkeena apukoutsina ja Jari Lindberg maalivahtivalmentajana. Igor Rutqvist hoitaa joukkueenjohtajan sekä huoltajan hommia, ja Jukka Lindström katsoo toimintaa päältä taustakoordinaattorina.
– Pelaajat ovat kokeneet, että valmennusryhmä tekee tätä hommaa heille. Tilanne näyttää hyvältä. Sillä vaikka nimilista varmasti täydentyykin, määrä on jo nyt turvallinen. Jatkoa katsellaan siis kaikessa rauhassa, Janne Lindberg jatkaa.
23 pelaajan lista pitää sisällään uusia nimiä, ei kuitenkin kovin vieraita. Joukkueen kouvolalaisuusaste on marraskuun alussa sata prosenttia.
Viime kauden yleisimmästä aloituskokoonpanosta puuttuu tällä hetkellä kokeneen Janne Veijan sopimus, mutta hänen kanssaan Sudet jatkaa keskusteluja.
– Farmikuvio KTP:n kanssa hyödytti ehdottomasti molempia, sitä ei voi mitenkään vähätellä. Jatkosta keskustellaan joulukuussa, Jose Lindberg paljastaa.
Farmin kohtaloon vaikuttaa varmasti paljon, vedetäänkö Kotkassa kauden verran henkeä, vai yritetäänkö harmillisen loppusuoran tuskan haihduttua nopeaa paluuta Liigaan. Farmikuvion pääavut olivat toppari Topi Pasi ja maalivahti Sauli Kilpeläinen.
Viime kauteen lähdettäessä pelaajaluettolossa oli tietenkin myös Toni Lindbergin nimi. Liigajyrä olisi vahvistus paljon ylempänäkin.
– Tonin toipumiseen kierukkavamman leikkauksesta menee neljä kuukautta. Hän miettii vielä huolella, pelaako myös vai keskittyykö vain taustahommiin, Janne Lindberg kertoo.
Uusia kasvoja ovat paluumuuttajat Simo Majander ja Juho Hasu. MyPassa kauden 2014 lopussa liigaminuutteja kerännyt Majander napattiin viime kaudeksi FC Lahteen, mutta todella isolla rosterilla pelanneen seuran portaikossa Kaipiaisten lupauksen tie hyytyi kuitenkin Susien kanssa sarjapaikasta kamppailleeseen FC Lahti Akatemiaan.
Kouvolan Jalkapallon KJP:n A-nuorista sopimuspelaajia ovat nyt Oskari Nurminen, Samuel Lindeman, Benjamin Niveri ja Niki Patjas.
– KJP pelaa ikäluokan talvi-SM:ssä, mikä on mainio juttu, koska se on tasokas sarja, päävalmentaja kommentoi.
Joukkueessa on paljon muitakin nuoria, joita ryhmän kokenut runko auttoi viime kaudella monin tavoin. Nuoret ovat ensi kesänä kauden kokeneempia ja osaavampia. Kun puolestaan pitempään pelanneiden Susien motivaatio tuntuu erinomaiselta, joukkue ottaa edistysaskeleita jo sisäisen kehityksen myötä ilman pelaajamarkkinoilla hääräämistä.
– Tästä ilman muuta lähdetään. Ensi kaudella rima pitää asettaa jo ylemmäs kuin sarjapaikan pitämiseen. Toivottavasti myös kouvolalainen jalkapalloyleisö tajuaa tämän nähtyään sen edistyksen, mikä joukkueessa viime kaudella tapahtui. Marginaalit olivat todella pieniä, ja jo 5-6 niukan tappion kääntäminen tasuriksi olisi nostanut meitä taulukossa kärkikahinoihin.
Sudet aloittaa harjoituskauden joulukuussa. Helmikuun aikana joukkueen tarkoituksena on pelata runsaasti harjoitusotteluita Lehtomäessä.
Lindberg oli heti sarjan päätyttyä hieman huolissaan siitä, että moni pelaaja saattaa kadota opiskelupaikkojen tai työn perässä muualle. Sopimustilanne puhuu muusta, joskin luonnollisesti harjoituskauden aikana osa miehistöstä tekee hommia etänä.
Hissin pysäyttämisen myötä joukkueen motivaatiota lisäsi varmasti sekin, että ensi kaudella vastustajissa tulee tapahtumaan väkisinkin melkoista vaihtelua – joka tunnetusti virkistää. Kakkonen puristetaan kolmeen 12 joukkueen lohkoon.
– Täytyy toivoa, että varmuus lohkojaosta saataisiin jo tämän vuoden puolella. Se lohko otetaan tietenkin nöyränä vastaan, joka meille tulee, ja kovia pelejä on taatusti edessä, Janne Lindberg muistuttaa.
Joka tapauksessa Susilla on hyvät mahdollisuudet välttää pelimatkallisesti todella rankka kausi, koska muutaman seuran putoamisesta huolimatta pääkaupunkiseudulta ja Uudeltamaalta on edelleen todella paljon joukkueita. Jos Palloliiton lajittelu heittää Sudet toiseen suuntaan, tyrkyllä ovat muun muassa Lahti, Joutseno ja sarjaporrasta alaspäin kolissut MP.
Susien sopimustilanne kaudelle 2016:
Maalivahdit: Niko Huusko, Vilbert Töttö.
Kenttäpelaajat: Antti Kauppila, Riku Venäläinen, Juho Hasu, Joakim Lindberg, Joona Martikainen, Niki Patjas, Oskari Nurminen, Benjamin Niveri, Samuel Lindeman, Rami Nieminen, Simo Tura, Oskari Pasanen, Ville Majander, Henri Niemi, Matias Juntunen, Vertti Vuorinen, Rico Ryöpäs, Jari Hassel, Henrik Hellsten, Simo Majander, Niko Nakari.
Taustaryhmä: Janne Lindberg, Toni Lindberg, Jari Lindberg (mv-valmentaja), Igor Rutqvist joukkueenjohtaja/huolto, Jukka Lindström taustakoordinaattori.
MARKKU LINTULA