Sudet saalisti paikallisderbystä äärimmäisen maukkaat sarjapisteet nousemalla tauon tappioasemasta yliajalla voittoon. PEPOn yrittäessä jo varmistella täyttä pistepottiaan, vaihtomies Jari Hassel iski pelin ensin tasoihin ja tuomarin hamutessa pilliään päätösvihellyksen merkiksi Niko Nakari ujutti voittomaalin längistä sisään. Maalitykki juoksi ylös rinteeseen juhlimaan ja poimi sieltä voikukkia Riku Venäläiselle palkinnoksi hienosta syötöstä.
Ottelun alku oli susilaisittain vaikea. PEPO painoi pelin väkisin kotijoukkueen kenttäpäätyyn ja punapaidat tuntuivat olevan ne muutamat ratkaisevat kymmenykset myöhässä tilanteista. PEPO hallitsi, mutta Sudet ei hätääntynyt, vaikka ei päässytkään itse hyökkäämään. Joukkue puolusti kurinalaisesti, eikä tarjonnut vieraille paikkoja maaliyrityksiin. Yksi hyvän joukkuepuolustuksen merkeistä onkin se, ettei puolustaminen aiheuta sen kummempaa tuskaa pelaajissa. Jokainen hoiti tonttinsa kärsivällisesti ja tuntui jopa nauttivan puolustamisesta. Hyvin tärkeä ominaisuus futarille.
Susien jämäkkä puolustaminen palkittiin ja peli tasaantui päästä päähän soljuvaksi. Ei se erityisen kaunista ollut, mutta ajoittain Sudet sai näyttäviäkin syöttöketjuja aikaiseksi. Orastavat maalipaikat osuivat Simoille Majander ja Tura. Juho Hasun upea laidanvaihto tavoitti offensiivisen laitapakin ja Majanderin ykköskosketus oli maaginen. Sen avulla hän pääsi kokeilemaan pyssyään, mutta tähtäimen napsaus oli muutaman pykälän väärin. Tura sai paikkansa kelvollisen syöttökombinaation jälkeen, mutta vaikeasta asennosta laukaus suuntautui maalin yli.
PEPO siirtyi johtoon kymmenisen minuuttia ennen taukoa, kun Jerry Särkkä onnistui liippaamaan Samu Kauppilan keskityksen Susien selustaan. Punapaitojen linjassa porrastus ja kavennus jäivät puutteellisiksi, jolloin syntyi reikä, johon liukas Jakeem Johnson syöksyi salamana. Painava laukaus upposi vastustamattomasti verkkoon. Tauolle mentiin Susien kannalta vaikeassa tilanteessa. Oltiin saatu painaa viiden boforin myötätuulessa koko jakso, mutta yhtään maaliin johtavaa tilannetta ei saatu aikaiseksi.
Toinen jakso jatkui yhtä tasaisena kuin ensimmäinenkin, mutta ottelu meinasi ratketa lopullisesti tunnin kohdalla. Särkkä sai kuuluisalle vasurilleen tilaa ja lähetti tarkan pallon isäntien rangaistusalueen takakulmaan. Johnson otti pelivälineen haltuunsa ykkösellä, laittoi kakkosen eteensä ja tälläsi valtavan pommin kohti veräjää. Susien laina-apu KTP:stä Sauli Kilpeläinen suoritti uskomattoman reaktiotorjunnan käsillään päänsä yläpuolelta ja esti pelin ratkeamisen. Todellinen ottelunvoittopelastus, kuten myöhemmin saimme ymmärtää.
Sudet haki vaihdoilla peliinsä lisää virtaa, mutta temppu ei tuntunut tepsivän. Peli aaltoili tasaisena, mutta kunnollisia maalipaikkoja ei saanut kumpikaan. Matias Juntunen ja Juho Hasu pääsivät puskemaan Majanderin tarkoista kulmapotkuista, mutta pallon päälle pääseminen jäi vaillinaiseksi. PEPO tuntui kuitenkin lopussa hiipuvan ja jokainen Susien vaihtomies toi kentälle lisäarvoa pelin rytmiin sisään päästyään. Ottelun viimeisen kympin Sudet hallitsi, mutta todellisille maalipaikoille pääseminen tuntui ylivoimaisen vaikealta. Pelikello tikitti vääjäämättömästi armoa antamatta.
Parisen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä joukkueen kapteeni Antti Kauppila syötti erinomaisen alakierteisen pallon PEPON rangaistusalueen kulmaan, jossa sähäkästi sinne juossut Rico Ryöpäs otti pallon haltuunsa. Ei lähtenyt tekemään Cruyff-käännöksiä, eikä yrittämään mitään veret seisauttavia vemputuksia, vaan syötti nelimetrisen syötön taaksepäin Majanderille. Usein ne lyhimmät syötöt ovat niitä vaikeimpia, mutta tämä meni juuri mihin piti, nätisti kohti Majanderin vasuria. Tilanteeseen noussut pakki lähetti ykkösellä osoitteellisen keskityksen, ei silmät kiinni vähän sinnepäin, vaan lujaa, tarkasti ja riittävän matalana. Sellaisena, jonka voi hyppäämättä juosta päällään sisään. Hassel teki juuri niin oikea-aikaisella spurtillaan ja jysäytti etunurkalta otsalla kuulan maaliin. Upea koulumaali, jokaisen valmentajan unelma, kolme täydellistä syöttöä ja kliininen viimeistely.
Suurilukuinen kotikatsomo iloitsi jo tasapelipisteestä, mutta heidän joukkueensa kentällä halusi enemmän. Sudet murjoi väkisin palloa lappeenrantalaisten päätyyn ja halu palkittiin. Venäläinen iski palloon nälkäisimpänä ja kurmotti sen rangaistusalueen nurkkaan. Niko Nakarin ykköskosketus siirsi pelivälinettä juuri niiden nopeiden ensiaskelten päähän maalin suuntaan, spurttasi palloon ja ampui sen Jirko Sorsan jalkovälistä sisään. Jos Hasselin maalia tuuletettiin kulmalipulla jo näyttävästi, niin tämä meni vielä astetta pidemmälle. Joukkue ryntäsi isähahmonsa perässä rinteeseen ja juhli voittoa kukkaloistossa kuin lauma hippejä.
Vieraiden parhaita olivat vasurivaarallinen piilokärki Särkkä, nopea laitahyökkääjä Johnson ja keskikentän keskustassa laajalla säteellä duunannut Tomi Karttunen. Kokonaisuutena PEPO oli taitava ja nopea joukkue, jonka voisi olettaa sijoittuvan sarjassa ylimpään kolmannekseen.
Susien paras saattoi olla Simo Tura. Valekympin roolia pelannut taituri onnistui lähes kaikessa tekemisessään. Vahvaa selkä menosuuntaan pelaamista, jonka avulla Sudet sai paljon vapaapotkuja ja ellei miestä rikottu, hän onnistui pudottamaan palloja keskikentälle ja pääsi usein myös kääntymään ja pelaamaan hyviä passeja Susien laitahyökkääjille tai Nakarille. Turan paikalle vaihdosta tullut Hassel pelasi maalinsa lisäksi muutenkin hienosti ja näytti, miten rooli muuttuu valekympistä hyökkääjäksi, vaikka pelipaikka on sama, kun pelaaja on eri.
Riku Venäläinen oli kaksoisroolissaan loistava kuten kahdessa aiemmassakin pelissä. Hän on tunnettu hyvistä hyökkäysominaisuuksistaan, mutta osaa myös puolustaa vahvasti. Juho Hasu dominoi alakerrassa fysiikallaan ja PEPOn hyökkääjät olivat melko kevyttä kauraa kaksinkamppailuissa Susien ison pojan kanssa. Oskari Nurminen teki debyyttinsä kakkosdivarissa ja osoitti pärjäävänsä hyvin. Nakari jäi ylhäällä melko yksinäiseksi ennen Hasselin kentälle tuloa, mutta jaksoi kaivaa ja vääntää palloja kiitettävällä tavalla. Mahtavaa, että kova työ palkittiin ottelun viimeisellä hetkellä.
Jose Lindberg iloitsi voitosta, mutta näki peliesityksessä parantamisen varaa:
– Syystä tai toisesta esityksemme oli jotenkin hermostunut. Emme olleet terävimmillämme, mutta hieno nousu antaa varmasti lisävirtaa joukkueellemme.
Tässä Jose on varmasti oikeassa. Kolme pistettä on kolme pistettä jokaisessa pelissä, mutta alkukaudesta saavutetut voitot, kuten myös kärsityt tappiot, kertaantuvat ja boostaavat tekemistä suuntaan jos toiseen.
Kuusi pistettä kolmesta pelistä kertoo, että hyvällä tiellä ollaan:
– Tästä nähdään, että kaikki on mahdollista tässä sarjassa. Jokainen joukkue on voitettavissa.
Susien puolustuspaketti liikkui kuten puolustuspaketit liikkuvat useita sarjatasoja ylempänäkin. Juuri siten, miten jalkapallojoukkueen pitää aluepuolustuksen 4-4-1-1 muodossa toimia. Siitä on vastustajan vaikeaa löytää maalipaikan mahdollistavia aukkoja, ellei nukahduksia tai muita hetkellisiä muodosta poisjäämisiä tapahdu. Kavennukset, porrastukset ja paikkaukset sujuivat yhtä virhettä lukuun ottamatta erittäin hyvin. Susien hyökkäyspeli jätti petraamisen varaa, mutta jämerän puolustuspelin tuella sitä voidaan varmasti kehittää vielä paljon. Perusta vaikuttaisi olevan kunnossa, joten nyt siihen sitten vaan päälle taloa rakentamaan.
– Hyökkäyspeliin tarvitaan vielä rohkeutta ja yllätyksellisyyttä lisää. Täytyy uskaltaa, varsinkin hyökkäyskolmanneksella, ottaa myös riskejä ja yrittää muutakin kuin pelkästään pommivarmoja perussuorituksia. Meiltä löytyy pallollista taitoa nyt nähtyä enemmän ja uskoisin, että keskuskentän ruoho ja lisäneliöt saavat nämä ominaisuutemme paremmin esiin.
– Olen ylpeä joukkueen tekemisestä, jota tänään nähtiin täydet 95 minuuttia. Pelaajien tahtotaso kertoo, että lisää hyviä asioita on tulossa.
Sudet – PEPO 2-1 (0-1)
37min 0-1 Johnson (Särkkä)
88min 1-1 Hassel (Majander-Ryöpäs)
90+4min 2-1 Nakari (Venäläinen)
Sudet 4-4-1-1: Kilpeläinen; Venäläinen, Hasu, Kauppila, Majander; Nieminen (66min Martikainen), Lindberg, Juntunen (74min Nurminen), Ryöpäs; Tura (69min Hassel); Nakari.