Sudet pääsi viimein tositoimiin ja teki sen tehokkaasti. Sarja-avaus Joutsenossa päättyi kouvolalaisten näyttävään 1-5 vierasvoittoon. Täyteläisen tasapainoinen esitys koko joukkueelta ja maalitkin jakaantuivat mukavasti viidelle eri pelaajalle.
Toppari Antti Kauppila avasi maalinteon upealla volleylla kulmapotkun jälkeen. Vastustamaton pommi, joka ei sisältänyt torjuntamahdollisuuksia. Janne Lindberg ihaili kapteeninsa suoritusta:
– Käsittämättömän hienosti Antti sai lonkkansa taipumaan ja voimaa laukauksen taakse.
Simo Tura ja Henrik Hellsten täräyttivät taukojohdoksi 0-3, mutta peli ei kuitenkaan vielä ollut pelattu. Myös Kultsulla oli omat saumansa ja maalivahti Niko Huusko joutui torjumaan läpiajon pitääkseen verkkonsa koskemattomana.
Niko Nakari iski pallon maaliin tunnin kohdalla, mutta Kultsun Janne Kuhmonen kavensi heti perään lukemiksi 1-4. Ärhäkkä Jari Hassel pakotti Andreas Cabreron virheeseen ja pyssytti päätösosuman kymmenisen minuuttia ennen pelin päättymistä.
Rumista ja komeista lukemista huolimatta Kultsu antoi Susille kelvollisen vastuksen. Sudet oli vaan liian tappava erityisesti erikoistilanteissa, kaksi maalia syntyi Simo Majanderin kulmapotkuista ja yksi rajaheiton jälkeen.
– Tämä oli kova tulos. Iso hatunnosto pojille. Joukkue teki yhdessä töitä, eikä meiltä kukaan juokse jalkoja alta. Moraalisesti ja asenteellisesti huima suoritus koko ryhmältä.
Tuloksen arvoa lisää tosiasiat siitä, että Kultsun avauksesta löytyi viisi vierasmaalaisella passilla liikkuvaa, joista kukaan ei ole tullut Joutsenoon marjoja poimaan tai kaarnaveneitä vuolemaan. Erinomaisia pelimiehiä ja vahvistuksia, mutta tällä kertaa taso ei vaan riittänyt nuoria kouvolalaisia vastaan.
Saumattoman dynaamisesta susilaumasta on vaikea nimetä parhaita, koska jokainen pelaaja hoiti tonttinsa ja roolinsa paremmin kuin hyvin. Topparipari Antti Kauppila-Juho Hasu oli äärettömän vakuuttava puolustuspelin osalta myös pelin avaamisessa. Kaksikko on vahva pelote erikoistilanteissa, vaikkei Kauppila ihan samanlaista volleyta ihan joka pelissä tai kaudessa tulekaan laukomaan.
Simo Tura on löytänyt pelipaikan keskikentän pohjalta Joakim Lindbergin kaverina ja Susien konehuone toimii energisesti. Ilahduttavaa oli myös se, että Niko Nakari teki vain yhden maalin ja viimeistelyvastuuta saatiin näin jaettua laajalle rintamalle. Huippukuntoinen Nakari tekee maaleja joka tapauksessa, mutta kiva kun siihen kykenevät muutkin.
la 6.5.2017 klo 17.00
Joutsenon keskuskenttä
Kultsu – Sudet 1-5 (0-3)
Seuraava ottelu:
Sudet- MiPK
Lehtomäen kentä
la 13.5.2017 klo 17