Kauden viimeisessä kotipelissä Sudet kohtaa sarjanelosen, FC Legirus Interin. Sudet tarvitsee vielä lisäpisteitä varmistaaksen sarjapaikan ja keskuskentälle asteleekin Kiffen pelin voitosta itseluottamusta kasvattanut, yhtenäienen ja nälkäinen Susilauma.
Edellinen peli Legirusta vastaan päättyi heinäkuun alussa Hiekkaharjun kentällä Legiruksen kotivoittoon 2-0. Alkukaudesta hyvinkin vahvasti esiintynyt Legirus on loppukaudesta jonkun verran muuttunut ja viimeaikaiset suoritukset ovat olleet hieman epätasaisia. Vastaan astelee silti vaarallinen ja monipuolisesti pelaava joukkue jonka pallonhallintapeliin Susilauman on pystyttävä vastaamaan.
Päävalmentaja Toni Lindberg käväisi toimistolla kertomassa ajatuksiaan tulevaan otteluun. Saamme myös kuulla millaisen ”sakon” pelaajat ovat asettaneet lehtien palstoille päässeille joukkuetovereille.