Pakkovoitto ei alkuunkaan ole aina se helpoin voitto ottaa. KJP Sudet oli kahden tappion jälkeen tilanteessa, jossa kolmas olisi niitannut ajatushartioilla istuneen apinan kiinni entistä tiukemmin, eikä siihen olisi lyhyessä runkosarjassa ollut välttämättä varaa.
Voitto tuli kuin tuli. Kotijoukkue Haminan Pallo-Kissat harasi sarjasijoitustaan paremmin vastaan, mutta vaikka KJP Susien maalinteko oli vieläkin kuin vanha kotimainen Tuhlaajapojan paluu – tosin väreissä – tarvittavat maalit tehtiin ja kolme pistettä napsahti tilille lukemin 1-2 (1-1).
Edellisen pelin ainokaisen tehnyt Oskari Nurminen laukoi tällä kertaa peräti kahdesti maalipuihin, mutta jäi ilman osumaa. Henkilökohtaisia tilastoja tärkeämpää on aina se, miten joukkueella meni.
– Tärkeä voitto ja siksi hyvä tunnelma. Taisteltiin loppuun saakka, kun Hamina sai vielä viimeisillä minuuteilla luotua painetta meidän maalillemme, Nurminen myhäili.
Tuulen viemää
Jos pysytään elokuvateemassa, niin navakka merituuli hönkäili Haminan urheilukentällä pituussuuntaan puuskissa jopa 8 sekuntimetrin nopeudella. Sudet pelasi avauspuolikkaalla myötätuuleen, joten moni siihen asti hyvin pelattu tilanne kariutui joko liian pitkään viimeiseen syöttöön tai sitten vetoon yli maalin.
Haminalla oli ensimmäisellä puoliajalla tasan kaksi maalipaikkaa, vieläpä identtisistä tilanteista. Keskikentän riiston jälkeen pallo pelattiin nopeasti vasempaan laitaan Joona Pasille, joka juoksi tahtovedot maalille asti. Ensimmäisessä Ville Iiskola esitti upean refleksitorjunnan, mutta toista hän ei enää pystynyt estämään.
Kun Pasi iski 24. minuutilla, vapauttava tasoitus tuli puolen tunnin haminoilla. Oskari Nurminen antoi vasemmalla Riku Venäläiselle, joka pyörähti ja lähetti millintarkan maalin eteen. Siellä avauskokoonpanon paikasta täysillä Niko Nakarin kärkiparina nauttinut Kalle Sippula nousi korkeimmalle ja puski pallon vääjäämättä ohi HaPK-vahdin Joona Kuljun.
Venäläisen pommi
Venäläinen oli arkkitehtina myös voittomaalissa. Kun toinen puoliaika oli vanhentunut nelisen minuuttia, KJP Sudet sai jälleen kerran pahan hässäkän Haminan maalille. Puolustus purki, mutta palloon ehti ensimmäisenä hyvin tilan käyttänyt Venäläinen, jonka veto jysähti maalivahdin sormien kautta yläpesään.
Venäläinen olisi ollut illan kehutuin ilman 1+1-tilastojakin. Noin viimeisenä joukkueeseen liittynyt keskikentän työmyyrä ei ole aiemmissa peleissä löytänyt vielä vanhaa tuntumaa, mutta nyt alkaa kymmenmetrinen napsahtaa jo samanvärisessä paidassa pelaavan jalkaan. Ja vaikka koko jalkapallojoukkue juoksisi cooperissa 4000 metriä, pärjätäkseen joukkueen on syöteltävä. Keskiviikkona Veeti Tuomala-Jere Sjögren-Riku Venäläinen -akseli ruokki milloin vasenta, milloin oikeaa laitaa, ja vieraiden voiton avain oli ilman muuta järjestelmällisempi hyökkäyspeli, johon Joona Martikainen Henrik Hellsténin tukena ja Jarkko Iiskola Oskari Nurmisen tukena ottivat laidoilla hyvin osaa.

Riku Venäläinen alkaa päästä siihen vireeseen, jossa keskikentän ikitaistelija on totuttu näkemään. Tämä on ilman muuta joukkueelle tärkeä juttu.
Haminalla yksilöitä
HaPK oli monin tavoin sijoitustaan parempi joukkue, mutta heikohko oikea laita ja tilannehitaus keskikentällä käänsivät pelin KJP Susille. Joona Pasi oli joukkueen selkeä ykkönen, mutta lisäksi Anton Talsi ja Matias Olli keräsivät pisteitä puolustuspelistä. Mamet Mulalle kirjattiin yksi todella vahva läpiajo.
Toisella puoliajalla Pasi ei enää päässyt tekemään pahojaan. KJP Sudet joutui vaihtamaan toppari Elias Martikaisen pois, ja tilalle tullut Elias Inkilä istui uudelle tontille todella mutkattomasti. Hyvät sijoittumiset takasivat sen, ettei samalta puolelta tultu enää kunniakujaa.
Selvä hallinta, huima määrä paikkoja omalla järjestelmällisellä pelillä ja kolme pistettä antavat hyvät lähtökohdat parantaa lähinnä pelipään sisäisen jumin jarruttamaa peliä. Seuraavaksi on kotipeli Liryä vastaan ja sitä seuraava ottelu on otettava jälleen henkisesti tarkasti, sillä siinä joukkue kohtaa vieraissa sarjajumbo Ristiinan.
– Kyllä tekopaikkojen määrä oli sellainen, että niitä maalejakin on pakko alkaa tulla. Meidän on vain luotettava omaan peliimme, ja Liryä vastaan lähtökohta on ilman muuta täydet kolme pistettä, Oskari Nurminen painotti joukkueen puolesta.

Oskari Nurmisen vahva oikea heilahtaa, mutta jälleen soi kehikko ja taululla näkyvät 1-2-lukemat eivät muutu.