Sarkolan kentällä on ollut koulujen viimeisellä kesälomaviikolla iloinen meininki, kun Susien KSOY-futiskoulun osanottajat ovat vallanneet kentän illansuussa. Osa punapaidoista on vielä siinä iässä, että heitä ei koulun alkaminen ahdista – ei vielä vähään aikaan.
– Nuorimmat ovat 2017 syntyneitä. Osanottajat on jaettu iän perusteella ryhmiin, Susien valmennuspäällikkö Juha Kaijanmäki kertoo.
Koronatilanne peruutti junioriurheilusta useimmat leirit, mutta neljän päivän napakka tunti kerrallaan -jakso antaa monelle mahdollisuuden innostua liikunnasta sopivasti juuri siihen aikaan, kun vanhempien lomat on pidetty ja naapurustossa on jälleen kavereita kylliksi vaikka pieneen peliin.
– Futiskoulut ovat jatkuvuuden kannalta tärkeimpiä tapahtumia, jotta seuroihin saadaan uusia harrastajia ja ikäluokkia, Susien toiminnanjohtaja Harri Koskinen muistuttaa.
100+100 toimisi jo
Koskinen laskee, että jatkuvuus tarkoittaa futiskouluille noin sadan pojan ja mielellään myös sadan tytön tavoitetta vuotta kohden. Tänä vuonna tavoitetta kerätään vielä yksittäisten seurojen futiskouluissa, ja Susien koulu keräsi reilut 40 lasta. Ensi vuonna Kouvolan viisikon Kajon, Kumu JT:n, MYPA:n, Ponnen ja Susien junioritoiminta on yhdistynyt KJP:n lipun alle, mutta futiskoulujen sijaintiin tämä ei vaikuta, eli pienimpien harrastus alkaa aina tutulla ja turvallisella lähikentällä.
Jalkapallon kasvupotentiaalista iso osa löytyy tällä hetkellä tyttöfutiksesta. Suomessa naisjalkapalloilun buumi on ollut jo pitempään hyvä. Lisäksi tytöt ovat yleensä siinä määrin järjestelmällisiä, että heiltä onnistuu helposti useampikin harrastus yhtä aikaa.
Hyvä esimerkki tyttöjen innosta oli Susien heinäkuinen yhden päivän futiskoulu. Sinne ilmestyi vajaat 10 tyttöä, joilla oli niin kova into päällä, että joukkueen perustaminen tuli heti ajankohtaisesti.
– Nyt heille on harjoitukset maanantaisin, ja ensimmäisiin harjoituksiin tuli heti muutama tyttö lisää, kun innokkaat olivat saaneet kavereitaan mukaan, Koskinen myhäilee.
Khalid Kaddouri veti itsekin merkkiliivin ylleen, jotta loppupeliin saataisiin tasajaot.
Esikuvat vetäjinä
Kaikista ei tule jalkapallon harrastajia, ei ainakaan heti. Tärkeintä on kuitenkin jättää nuorille ja lapsille myönteinen muisto. Harrastusinto voi löytyä myöhemmin, mutta toki maailman suurin urheilumuoto tarvitsee ystäviä myös kentän ulkopuolelle: faneja, toimitsijoita, valmentajia ja vaikka tuomareita.
Futiskoulussa ei tietenkään edellytetä aiempaa pelitaustaa, joten opastus säädetään sen mukaisesti. Lajin hienoudet ja säännöt eivät vielä ole olennaisia asioita, vaan oivallus siitä että pallon kanssa voi tehdä paljon asioita, kavereiden kanssa liikkuen.
Susien KSOY-futiskoulussa kentällä nähtiin vetäjinä KJP Susien edustusjoukkueen pelaajia. Esikuvien kohtaaminen läheltä livenä on tärkeää, mutta vaikka 4-vuotiaalla ei olisi käsitystäkään aikuisten sarjatoiminnasta, turvalliset ja taatusti osaavat opastajat ovat iloisen kokemuksen kannalta tärkeitä.
Yksi valmennuspuuhissa häärineistä pelaajista oli Niko Nakari, jonka tytöt Mikaela (7) ja Vanessa (5) osallistuivat futiskouluun. Kokemuksia lajista on jo pallokerhosta, ei niinkään isän pelien seuraamisesta.
– Ovat he joskus olleet peleissä, mutta tuon ikäisille ottelu on kyllä aika pitkäkestoinen tapahtuma, Nakari myöntää.
Mutta on tytöille jäänyt isän peleistä selvästi jotain mieleenkin. Kysymykseen, tuleeko heistä yhtä hyviä jalkapalloilijoita kuin isä, vastaus tulee kuin urheilukaupan hyllyltä:
– No ei varmasti tule.
Kun kysytään toinen futiskoulutunnin mukavinta osaa, vastaus ”polttopallo” on hyvin kuvaava. Liikunnasta innostutaan leikin varjolla, seinäsyötöt ja paitsiot tulevat sitten aikanaan, jos ovat tullakseen.
Niko Nakarin tytöt Mikaela (vasemmalla) ja Vanessa temmeltävät Susien futiskoulussa.
Petri Marttila (oikealla) ja Aku Lindström selittivät rauhallisesti pienempien ryhmälle seuraavaksi tehtävää juttua – kuljetetaan vähän aikaa jalalla ja käydään pallon päälle istumaan.
Teksi & kuvat: Markku Lintula, Sudet
