Hyökkäys on tunnetusti paras puolustus. Niin oli torstainakin, kun KJP Sudet höyhensi pakkovoittoa hakeneen Imatran Palloseuran jalkapallon Kolmosessa 7-2 (5-0).
Ensimmäinen puoliaika lähti Kouvolan keskuskentällä käyntiin tasaisena, mutta sitten kotijoukkueella napsahti iskuri keskelle nallia. Usean pelaajan laitanousut ja jämäkän Kalle Sippulan pysäytykset alkoivat tehdä paikkoja liukuhihnalta, ja sehän sopi Niko Nakarille, joka paukutti peräti viisi maalia.
Ensimmäinen tuli 21. minuutilla sopivasti juuri sen jälkeen, kun IPS:n PEPO-apu Juuso Enbuska oli paukuttanut toisessa päässä vaparin maalipuihin.
Taukoon mennessä Nakari oli tehnyt neljä ja kun Kalle Sippula täräytti pilkun paikkeilta väkevästi vielä yhden siihen väliin, peli oli leivottu taukoon mennessä.
Nakarin maaleista kolmas ja viides olivat erityisiä. Kolmannessa hän ohjasi hyvän keskityksen ilmasta jalalla maan kautta verkkoon ja viidennessä kaikki odottivat syöttöä, mutta Lauri Valkosen ohittanut Nakari chippasikin pallon lähes nollakulmasta yli maalivahdiksi vaihdetun Henri Mäkelän maalin kattoon.
– Siinä vaiheessa oli syötelty jo tarpeeksi ja peliaikakin alkoi loppua. Kun on rento olo, ja paineet karisseet niin silloin voi yrittää nollakulmastakin. Mutta jos kiristäisi oikein kunnolla, niin ei varmasti menisi, Nakari myhäili.
IPS:llä yrityshaluja
Vaikka tulos oli mitä oli, ottelusta olisi voinut tulla vaikeakin, mikäli esimerkiksi Enbuskan vapari olisi mennyt tolpan toiselle puolelle. IPS haki järjestelmällisesti laitanousuilla paikkoja, aivan ottelun alussa kummankin joukkueen syöttöketjut jäivät kyllä varsin lyhyiksi.
Vieraiden yrityshalun ymmärtää, sillä IPS pelasi torstaina Kolmosen itäisen B-lohkon viimeisen runkosarjapelinsä. Pistesaldo on 13, joten Heinolan Plaani nousisi toisen jäljellä olevista peleistään voittamalla ohi yläloppusarjaan.
Ensimmäisellä puoliajalla ottelussa nähtiin vertakin, kun KJP Susien toppari ja isähahmo Petri Marttila ja Imatran Saku Kontunen kolauttivat päänsä yhteen reilussa pallontavoittelutilanteessa. Esa Åkerblom parsi Marttilan vielä taidolla pelikuntoon, mutta Kontusen ottelu oli siinä.
Kontusen tilalle tuli Leevi Könönen, joka pelasi oikealla laidalla aivan kelvollisesti, mutta sai silti toisella puoliajalla vaihtokomennon.
IPS yritti myös erikoista herätystä vaihtamalla maalivahdin, vaikka Mika Haakanaa ei varsinaisesti voinut syyttää takaiskuista. Tuloksellisin vaihtomies oli hyvän pelisilmän omaava Boris Belimov.

Esa Åkerblom paikkailee taustalla Petri Marttilan päätä, etualalla samaa tehdään IPS:n Saku Kontuselle.
Yhdeksäs kokoonpano
KJP Susien hienoon esitykseen tuli lopussa hienoinen lommo, kun joukkue katseli 5-6 pelaajan voimin vierestä IPS:n kavennusmaaleja.
Muuten peli kyllä kulki, vaikka päävalmentaja Juha Teuronen oli jälleen joutunut sekoittamaan pakkaa urakalla – yhdeksäs ottelu ja yhdeksäs erilainen avauskokoonpano.
Toppareina pelasivat Veeti Tuomala ja Petri Marttila, joiden yhteispeli kyllä sujui – Marttila katkoi ja ohjasi, Tuomala haki katkot juoksemalla ja ehti nousuihinkin.
Laitapakkipari oli jo tutumpi, ja niin Jarkko Iiskola kuin erityisesti Joona Martikainenkin tekivät tuloksekkaita nousuja.
Keskikentän keskustassa pariksi muovautui kahden Eliaksen nippu Inkilän ja Martikaisen voimin. Laidoilla pinkoivat Oskari Nurminen ja ensimmäistä kertaa avaukseen tunkeutunut Khalid Kaddouri. Nurminen iski vauhdilla ja Kaddourin jalat kävivät.
Kärjessä Sippula järjesti monta paikkaa pitämällä palloa tarpeeksi pitkään voimalla ja taidolla. Vaihtopelaajista ehti kunnostautua erityisesti Sami Suleva, joka kaivoi keskialueella pallon imatralaisilta ja syötti Oskari Nurmisen vetopaikkaan, jonka tämä myös käytti.
Vaikka permanenttikokoonpano tuottaisi varmasti näyttävimmät syöttökuviot, tokihan tuloksekas peli ottelusta toiseen kokoonpanoa vaihdellen on lupaava asia sekin.

Joona Martikainen teki viidennen maalin pohjatyöt tunkeutumalla oikealta väkisin läpi ja syöttömällä maalin eteen Nakarille.

Khalid Kaddouri sai ensimmäisestä avauskokoonpanon matsistaan hyvin itseluottamusta etenkin hyökkäyssuuntaan.
Ennätys vielä kaukana
KJP Sudet on tehnyt kolmessa viimeisessä ottelussaan 19 maalia (Liry 7, RiPa 5 ja IPS 7).
Nakarilla oli ennen illan ottelua koossa viisi maalia ja nyt siis 10. Aika harvoin kärkimies pääsee tuplaamaan maalimääräänsä yhdessä pelissä etenkään runkosarjan loppupuolella.
– Viimeksi tein viisi maalia pari vuotta sitten. Ennätyksestä eli yhdeksästä maalista yhteen otteluun jäätiin kuitenkin vielä aika kauas, Nakari muisteli.
Nakari on itse tehnyt pelikavereilleen paikkoja ottelusta toiseen, joten nyt nappitarjoilut maistuivat.
– Se on tärkeää saada maalipäätä auki. Monta kertaa ollaan pelattu hyvin ja hallittu peliä, mutta kun maaleja ei ole tullut, se on tehnyt pelaamisesta vaikeaa, Nakari painotti.
Viikon kuluttua torstaina KJP Susilla on siis edessään runkosarjan viimeinen ottelu ja kotiottelu, johon hyvässä kesäsäässä odottaisi edellisten otteluiden pommituksen ansiosta jo hieman reippaammin katsojia.
Ottelun tuomitsi Jesper Lindfors, jonka arvosana jäi tyydyttävään. Tuskin missään tuomariohjeessa neuvotaan säätämään varoituskynnystä tuloksen mukaan niin, että alakynnessä oleva saa käyttää käsiään minkä ehtii.
Teksi & kuvat: Markku Lintula, Sudet